sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Eilinen

Get Inspired! -blogin valokuvaushaasteessa tuli tallentaa pala eilistä. Kuvani on otettu kirjaimellisesti eilen, myös mummolasta saatu retrolamppu henkii "eilistä". Kuvan varjoista muodostuu risti, joka symboloi, ettei mennyttä saa takaisin.


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Laatikko

Kierrätin jälleen pizzalaatikkoa ja tein rasian. Laatikko on maalattu ensin gessolla useaan kertaan ja sen jälkeen mustalla akryylivärillä. Innostuin eilen hokaamastani pitsikirjasta niin kovasti, että päätin käyttää tässäkin siinä olevaa kuvaa hyödyksi.





Pyöräytin Gimpissä kuvan värit toistepäin ja tulostin kuvan pinkille paperille. Osallistun tällä Villakeijun kortteiluhaasteeseen.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Sleeping beauty

Get Inspired! -blogin haasteena on hullutella pitseillä. Ensin kauhistuin, koska minulla ei pitsin pitsiä tällä hetkellä. Hetken asiaa tuumailtuani muistin, että minulla on kokonainen kirja täynnä pitsejä. Siitä se sitten lähti.




Vielä kun jostain saisi valokuvauspaperia, jonka kuivaminen ei vie viikkoa.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Mustaa

Pauletten askarteluja -blogissa on menossa haaste, jossa aiheena on tehdä onnittelukortti 50-vuotiaalle. Kortissa tuli olla myös kukkasia ja onnitteluruno. Lisäksi värimaailman tuli olla punainen, sininen tai musta. Valitsin jälkimmäisen, koska se oli mielestäni haastavin.




 Haasteeseen on aikaa osallistua 4.9 saakka, eli vielä ehtii hyvin kortin askartelemaan.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Head like a hole

Get Inspired! -blogin haasteessa tuli inspiroitua reiästä/aukosta paperissa. Innostuin reiästä myös kuvainnollisesti, koska inspiraationi lähteenä toimi Nine Inch Nailsin Head like a hole -biisi.




Tämä saattaa aueta vähän paremmin jos kuuntelee itse laulun myös.



sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Reikä

Get Inspired! -blogin valokuvaushaasteessa aiheena oli reikä, kolo tai aukko.




Helteellä täytyy ottaa rennosti, vaikka sitten katollaan.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Bang bang

P*skarteluhaasteen aiheena oli tällä kertaa tehdä omannäköinen kortti. Siinä olikin haastetta kerrakseen. Millaisia ovat minun näköiset kortit?




Totesin, että ne ovat hiukan rujoja, yleensä sisältävät jotakin kierrätettyä ja kätkevät sisäänsä jotain piilotettua. Tässä kortissa kierrätettyä taustapaperit korttipohjaa lukuunottamatta.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Here today..

Leimailutaivaan syksyn haasteessa oli mahdollisuus tehdä kortti luonnoksen pohjalta.




Valokuvatessa tahtoo valo loppua kesken näin pilvisenä päivänä. Tässä vielä haasteen luonnos:



maanantai 18. heinäkuuta 2011

In my heaven

Jälleen olen hääräilemässä Get Inspired! -blogin haasteen kimpussa. Tällä kertaa aiheena oli taivas.




Say no more.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Sky's the Limit

Get Inspired! -blogin valokuvahaasteessa kohottiin korkeuksiin ja kehoitettiin kuvaamaan pilviä, joko yksin tai jonkin elementin kanssa. Kuvaani on eksynyt pari pientä ja kutsumatonta elementtiä.




Marikan blogissa on askartelijoille herkkuja tarjolla.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Sarjakuva

Get Inspired! -blogissa täytyi tehdä sarjakuva arjen tapahtumasta. Minä kävelen paljon ja jostakin tuli ajatus siirtää se tähän kuvasarjaan. Huomasin tätä tehdessäni, että ei näytä tämä loogiselta nyt. Huomaako joku, mikä mättää?


Time to dance

P*skarteluhaasteessa tämän viikon väreinä on ruskea, beige ja valkoinen. Näistä aineksista syntyi tanssikenkä kortti.


sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Old school



Olen piirtänyt ja maalannut ties kuinka kauan, mutta "askartelu" on ihan uusi juttu. Oikeastaan tämä harrastus alkoi vasta keväällä. Aikaisemmin olen tehnyt paljon kortteja, mutta ilman ainuttakaan leimasinta tai muuta vastaavaa apuvälinettä. Tämän kortin olen tehnyt "vanhoilla" menetelmillä. 


  


Tässä vielä biisi tuohon korttiin.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ne ei lopu koskaan

Get Inspired -blogin valokuvahaasteessa aiheena oli jatkuvuus ja eteenpäin meneminen.




Pispalassa portaita riittää ja Pispalan portaissa erityisesti. Ne vain jatkuvat jatkumistaan. Reipas olisi kävellyt ylös ja ottanut kuvan sieltä, mutta tällä helteellä..  Ei pysty.

torstai 7. heinäkuuta 2011

St. Simukka ja Gepetto

Tein kissakollaasin Get Inspired! -sivuston viikon haasteeseen.




Minulla on outo tapa laulaa kissoille ja yksi näistä "kissalauluista" on Irwinin St. Pauli ja Reeperbahnin tahtiin menevä St. Simukka ja Gepetto. Kesällä kuuluu lauleskella ja silittää kissaa. 

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Big guns

P*skarteluhaasteessa oli tällä kertaa luonnos, jonka pohjalta kortti tuli toteuttaa. Kortissani testasin uusia leimoja, joita on posti lähiaikoina tuonut. Ihanimpana isot kirjaimet, jotka ystäväni lähetti yllätyksenä. Isosti lämmittivät mieltä <3




Ja tässä vielä kuva luonnoksesta:



lauantai 2. heinäkuuta 2011

Villakeijun kortteiluhaaste 41

Villakeijun blogissa Pelaillaan kesäbingoa seuraavalla ruudukolla:




Oma rivini on Perhonen - Jotain pilkullista - Ruusu / Kukka


perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lomabingo

Bingossa ollaan lomatunnelmissa seuraavalla ruudukolla:






Oma rivini on L (leimakuva) - kukka - keltainen - perhonen.