lauantai 30. maaliskuuta 2013

Nättinä pinkissä

Crafts and me -haasteen aiheena on Pretty in pink. Osallistun tällä kortilla myös Simon says stamp! -haasteeseen.




Ostin Paperilohikäärmeestä kiiltäväpintaista, melkein valokuvapaperin kaltaista paperia leimailua varten ja nyt olen koukussa leimoihin, joissa on paljon pieniä yksityiskohtia. Olen testaillut paperin soveltuvuutta eri tarkoituksiin ja kovaa tekoa tuntuu olevan. Olen jopa pessyt paperia saippualla ilman suurempia vahinkoja. 

Pääsiäisen kunniaksi yli 20 euron tilaukset ilman postikuluja Paperilohikäärmeestä.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ruusuja

Täällä on jälleen puuhasteltu Chocolate baroquen Steampunk butterfly -leimasinsetin parissa. Värittelyt ja leimailut olen tehnyt vähän vaikka millä, joten ei niistä sen enempää. Taustan paperi on rypisteltyä 7 Gypsiesin silkkipaperia.




Tässä on kevättä / pääsiäistä Simon says stamp! -haasteeseen ja kukkia Tando creative -haasteeseen.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Uusia alkuja

Löysin itselleni uuden Zeus and Zoe -haasteen, jonka aiheena on tässä kuussa uudet alut. Innostuin tekemään leiskan loppuja ja uusia alkuja sisältävästä syksystäni. Työ vei kovasti mukanaan ja lopputuloksesta tuli yllätys itsellenikin.




Työn aluspeperi on Teresa Collinsin She said -paperikosta ja tekstiä sisältävät lappuset löytyvät myös tuosta pakkauksesta. Pohjaa tehdessäni käytin apuna Coral -setistä löytyvää sapluunaa. Pohjasta löytyy gessoa ja Lindy´s stamp gangin suihkeita väreissä Frozen jack frost, Don´t eat golden snow, Pineapple paradise ja Cosmopolitan pink. Ballerina on osa Stampendouksen sirkusleimasinsettiäTeippi ja lanka löytyvät Paperilohikäärmeen valikoimista.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Shoot for the stars

Kortistossa koruiluhaaste jatkuu ja sai minutkin kaivamaan pihdit esille. Tämä kirjanmerkki sopisi hyvin vaikka pääsykokeisiin lukevalle.




SODAlicious

Nyt olisi mahdollisuus voittaa uudenkarheita skräppipapareita. Kuvaa klikkaamalla löytyy lisätietoja.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Metallisydän

SODAliciouksen art journal -haasteen aiheena on trapped, eli ansassa ollaan. Olen siirtynyt vaikeasti kuvattavista jutuista lähes mahdottomiin kuvata.



lauantai 9. maaliskuuta 2013

3

Simon says stamp and show -haasteen aiheena on numerot. Tässä Stampendouksen heppaset hyppäävät ja taustalla olen käyttänyt 7 Gypsiesin numeroleimasinsettiä.




Kortiston aiheena on mätsäävät kortit ja nämähän ovat aikalailla samoilla jäljillä.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ihhahhaa

Täällä neonbuumi jatkuu ja tällä kertaa väriä saivat pintoihinsa Stampendouksen sirkushepat. Taustapaperi on Glitzin Uncharted waters -paperikosta. Glitzin paperit ovat muuttuneet kaksipuoleisiksi ja muutenkin paperilaatu on jämäkämpää.




Osallistun tällä Simon says stamp! -haasteeseen.