P*skarteluhaasteessa bingoillaan. Rivini on raita, X ja teippi. Olkoon tuo X rintanappi.
maanantai 29. lokakuuta 2012
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Kissanpolkkaa
Yli viikko on vierähtänyt edellisestä kortista. Tässä blogissa ei ole tainnut ennen näin pitkää taukoa ollakkaan. Täällä on tehty tavallista enemmän töitä ja sisustettu. Vielä yhdet verhot olisi ompelua vailla, muuten alkaa olla valmista.
Tässä on musiikkia Lauran korttihaasteeseen.
Tässä on musiikkia Lauran korttihaasteeseen.
lauantai 20. lokakuuta 2012
perjantai 19. lokakuuta 2012
torstai 18. lokakuuta 2012
tiistai 16. lokakuuta 2012
Paistattelevat luurangot
Lauran korttihaasteen aiheena on halloween. Osallistun tällä kortilla myös Simon says stamp and show -haasteeseen, jossa pyydetään jotain lempiasiaa. Minulla on aivan järjetön määrä halloween -leimasimia siihen nähden, ettei koko oikeastaan juhlaa edes Suomessa juhlita.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
I see spots
Arkkikaupan haasteen aiheena on tässä kuussa pilkut, pisteet, pyörylät ja ympyrät. Tässähän niitä olisi. Rosetit olen stanssannut Marimekon paperipussista.
lauantai 13. lokakuuta 2012
Nappeja
Lauran korttihaasteessa pyydettiin koristeeksi pelkkiä nappeja. Osallistun tällä kortilla myös Simon says stamp! -haasteeseen.
perjantai 12. lokakuuta 2012
Kortisto
Bongasin jostakin blogista uuden korttihaasteen, Kortiston, jonka aiheena on kaunein kortti ikinä. Tämän kortin olen tehnyt alunperin Smeared and smudged -foorumin Junk funk -haasteeseen, jonka aiheena on käyttää alumiinitölkkiä. Ja nyt kun innostuin, niin taidampa linkittää tämän vielä Mervin synttärihaasteeseen Leikkaan -blogiin.
torstai 11. lokakuuta 2012
tiistai 9. lokakuuta 2012
Movie madness
Smudgy antics -haasteessa on aiheena tällä viikolla elokuva. Osallistun tällä kortilla myös Smeared and smudged -foorumin Very sketchy -haasteeseen.
maanantai 8. lokakuuta 2012
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
perjantai 5. lokakuuta 2012
Puupöllö
Aloitin tämän kortin tekemisen silmällä pitäen Smeared and smudged - foorumin Rock n´rolla -haastetta, mutta väritykseltään tästä tuli sopiva myös Tando creative -haasteeseen, jossa haettiin violettia, oranssia, vihreää ja mustaa. Tai ainakin kahta väreistä tuli kortista löytyä. Tästä nyt löytyy kaikki.
I have used Tando sequin waste mask in my work |
torstai 4. lokakuuta 2012
Glam dance
Smydgy antics -haasteessa on tällä viikolla aiheena dance with death. Simon says stamp! -haasteeseen puolestaan haetaan glitteriä ja kimallusta.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
tiistai 2. lokakuuta 2012
Ruskeaa
Lauran korttihaasteessa on tällä viikolla aiheena pahvi / pahvilaatikko. Toteutukseni ei ole kaikista omaperäisin, ainoastaan mistillä värjätty suikale leimakuvan alla on pahvilaatikosta. Osallistun tällä kortilla myös It´s all about the vintage and beauty -haasteeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)