maanantai 23. joulukuuta 2013

Rauhaisaa joulua

Jospa postipoika olisi tänään kiikuttanut perille joulun viimeisen kortin.




Osallistuin tällä Fiskarettesin Kaunein joulukortti 2013 -kilpailuun. Tunnelmallista joulunaikaa kaikille lukijoilleni!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tyynesti hengitellen

Mixed media place on aloittanut uuden kuukausihaasteen ja tämän haasteen aihe on calm.




Itse saan asiat oikeiseen mittasuhteisiin käymällä pienellä kävelyllä. Sillä on tapana rauhoittaa ja saada pahimmat tunnekuohut talttumaan.

Taustalle painoin akryylimaalia kaupan hedelmäpussilla. Lisäksi löytyy Shimmerzin tekstuuripastaa ja joitakin mistitippoja. Osan höyhenistä olen painanut akryylimaalilla omatekoisen sapluunan läpi ja osan olen leimannut Gelatosten kaltaisella värillä. Samalla värillä olen sävyttänyt hiukan tekstuuripastaakin. Pienet siniset ja keltaiset koristeet ovat alunperin kynsikoristeita.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Paukkuvat onnittelut

P*skarteluhaasteessa on aiheena paperisuikaleet.





Kokosin taustaan sekalaisen setin paperijäämiä ja kohokuvioin sen kohokuviointitaskulla. Tämän jälkeen lisäsin koholla oleviin kohtiin Versamark -vesileimamustetta ja embossasin kirkkaalla kohojauheella. Seuraavaksi käsittelin taustan Distress paintilla ja pyyhin ylimääräiset maalit embossatun pinnan päältä talouspaperilla. Pommi ja kapow -teksti ovat Tecnique tuesdayn leimasimia, pieni onnea -teksti puolestaan Nea -idean. Pienet neonkoristeet ovat alunperin kynsikoristeita ja pitsi on ollut joskus Paperilohikäärmeen valikoimissa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lähemmäs liekkiä

Olen pikkuhiljaa tehnyt pesäeroa jouluaskarteluista ja tämän päivän työ onkin sitten ihan jotain muuta.




Olen täyttänyt kangastaustan tehokkaasti erilaisilla aineilla. Taustasta löytyy ainakin Lindy´s stamp gangin suihkeita ja mica -jauheita, hopeista tekstuuripastaa, kirkasta kohopastaa, akryylimaalia, silkkipaperia ja Tim Holtzin stanssilla stanssattu perhonen, joka on vanhasta farkun lahkeesta. Käyttämäni sapluunat ovat Stencil girlin tuotantoa ja puupahvikirjaimet puolestaan Scrapfellown.

Tällä mukaan Frog dog studion kangashaasteeseen ja löytyy tästä myös silkkipaperia Simon monday -haasteeseen.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Talvista maisemaa

Olen alkutalven tehnyt kortteja paljon samoilla leimoilla ja yksi kovassa käytössä olleista on Chocolate baroquen Winter edges -setistä löytyvä tyylitelty kuusikko. Tällä kertaa leimasin sillä läpinäkyvälle kalvolle vedenkestävällä musteella.





Taustan leimasin silkkipaperille Decorative edges -setistä löytyvällä kuplaleimalla. Ajatuksena oli luoda lumimyräkän tuntua reunoille. Ryttäsin silkkipaperin ja liimasin sen Mod podgella taustaan. Suihkuttelin päälle hiukan kimalletta sisältävää mistiä. Taustan kuivuttua käytin stanssauksesta syntynyttä kehystä sapluunana ja maalasin gessolla valkoiseksi kohdan, johon liimasin kehyksen. Myös kehys on maalattu gessolla. Ennen liimaamista laitoin vielä taustan ja kalvon väliin hiukan Mica -hiutaleita.

Tällä mukaan Addicted to technics -haasteeseen.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Sinistä ja valkoista

Itsenäisyyspäivän tienoilla olin hyvin sinivalkoisissa tunnelmissa ja tein jälleen yhden joulukortin The octobode factoryn peuraleimalla.




Taustan tein Gelli -painoalustalla. Levitin alustalle sinistä akryylimaalia ja painoin siihen tekemälläni painoalustalla lumihiutaleita.


Lumihiutalelevy painamisen jälkeen

Kulmiin lisäsin Impression obsessionin lumihiutalestanssin stanssauksesta jäämänä tulleella sapluunalla valkoista kohopastaa. Suihkaisin taustaan hiukan sinistä mistiä antamaan vähän bling blingiä. Valkoisen kehyksen maalasin gessolla ja lisäsin laitaan valkoisen rusetin ja kulkusia. Tandon puupahvisiin hiutaleisiin liimasin Glossyllä hilettä. Kuvassa ei vain kimallus näy.

Tässä itsetehtyä taustaa Simon wednesday -haasteeseen ja kimallusta Tando creative -haasteeseen.

torstai 5. joulukuuta 2013

Melkoisen pinkkiä

Tässä itsetehtyä taustaa Simon wednesday -haasteeseen.




Jälleen kohopastaa levitettynä sapluunan läpi ja siihen päälle suihkeita. Lumihiutaleet ovat Impression obsessionin ja peura The octobode factoryn. Tämä lähtee joulutervehdykseksi yhdelle pienelle tytölle.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Sydämellinen rasia

Pari viikkoa sitten vietimme Paperilohikäärmeen DT -porukan pikkujouluja. Olimme aikaisemmin arponeet, kuka tekee kenellekin pienen joulumuistamisen. Minun arpani sattui Puuhikseen.





Maalasin sydämen muotoisen rasian ensin gessolla valkoiseksi. Tämän jälkeen teippasin rasian alaosan ruudullisella teipillä. Epäilin hiukan teipin kestävyyttä ja käsittelin pinnan vielä Mod podgella. Rasian reunaan liimasin punaista juuttinarua. Sulat tein Paperiliittimen Riikan tutoriaalin innoittamina. Lisäsin vielä muutaman tarratimantin ja Scrapfellown puupahvilinnun.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulupuuhia

Amalia haastaa kertomaan omista joulupuuhista. Olen ehkä enmmänkin joulun valmistelija, kuin viettäjä. Teen sukulaisille joka vuosi joulukortit. Tämän vuotinen korttipaja pääsi vauhtiin eilen.




Teen myös ensimmäistä kertaa December daily -albumia, tästä tosin taitaa tulla harjoitusversio, jossa testaan eri asioiden toimivuutta. Ensi vuonna sitten osaan tehdä sen täydellisen, väreiltään sointuvan ja harmonisen kokonaisuuden. Tähän kohtaan tulisi sitten se silmää iskevä hymiö, jos sellaisia käyttäisin.




Hiukan ennen joulua nostan vaatehuoneesta esille jouluporon, joka on ainut joulukoristeeni. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lämpöä

Vielä ehdin mukaan Tando creative -haasteeseen, jossa väreinä ovat vihreä, pinkki ja oranssi.




Taustasta löytyy Shimmerzin kohopastaa sapluunan läpi levitettynä ja Lindy´s stamp gangin suihkeita. Lisänä Scapfellown puupahvikuvioita, jotka olen värittänyt Touch -tusseilla.