torstai 29. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
Simppeliä joulua
Tämän yksinkertaisemmaksi ei voi mennä. Korteissa on tarraa, ja taas tarraa. Ei ihan ominaisin työskentelytapa minulle, mutta vaihtelu virkistää. Näillä Lauran korttihaasteeseen.
maanantai 26. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Bambi kuvassa
P*skarteluhaasteessa on tällä viikolla luonnos. Hiukan venähti pitkäksi nuo sivupalkit. Sen siitä saa kun piirtelee itselleen liian epätarkkoja mallikuvia.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Kiitollista blingiä
Simon says stamp and show -haasteessa kiitellään ja It´s all about the vintage and beauty pyytää kimallusta.
torstai 22. marraskuuta 2012
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
tiistai 20. marraskuuta 2012
maanantai 19. marraskuuta 2012
Valkeaa joulua
Penny Black and more -haasteessa kaipaillaan jotakin stanssattua. Joanna Sheenillä ollaan talvisissa tunnelmissa, kuten myös It´s all about the vintage and beauty -haasteessa.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
The Poe box
Smeared and smudged -foorumin Junk funk -haasteena on käyttää vanhoja sanomalehtiä. Osallistun tällä myös Kortiston haasteeseen, jonka aiheena on jokin muu kuin kortti. Purkin alareunassa kiertää teksti, joka sanoo more than words.
Kortisto myös kyseli, jotta miten otan valokuvani. Minulla on yleensä perus valkoinen A4 -paperi alla ja uutuutena lunnonvalolamppu, jotta saisin värit edes vähän sinnepäin. Ja uusimpana uutuutena olen hommannut kuvausteltan, jotta kuvista tulisi vähän valoisampia. Kaikki tämä säätäminen ja silti otan kuvani puhelimen kameralla..
Kortisto myös kyseli, jotta miten otan valokuvani. Minulla on yleensä perus valkoinen A4 -paperi alla ja uutuutena lunnonvalolamppu, jotta saisin värit edes vähän sinnepäin. Ja uusimpana uutuutena olen hommannut kuvausteltan, jotta kuvista tulisi vähän valoisampia. Kaikki tämä säätäminen ja silti otan kuvani puhelimen kameralla..
lauantai 17. marraskuuta 2012
torstai 15. marraskuuta 2012
Joulurauhaa
Jäin koukkuun Simon says stamp and show -haasteeseen, jossa on aiheena leimaaminen ilman mustetta. Tällä kertaa olen leimaukset tehnyt Distress markereilla. Osallistun tällä myös Craft-room -haasteeseen.
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
Mummon radioaktiivisessa puutarhassa
Simon says stamp and show haastaa leimaamaan ilman musteita. Olen käyttänyt gessoa, mistejä ja Glimmer glam -maaleja tehdessäni tätä tagia.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Siuta aatellen
Tässäpä korttia Simon says stamp! -haasteeseen. Osallistun tällä myös Stampin´for the weekend -haasteeseen, jossa aiheena on ompeleet.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Blingiä
Annan aarteissa on vielä tämän illan haaste, jonka aiheena on bling bling. Pakkohan tähän oli osallistua.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Kiittäen
Kortiston neljännen haasteen aiheena on muilta saadut materiaalit. Tämän kortin materiaalit saattavat näyttää Virallisen Valvojan silmään hyvinkin tutuilta, koska suurin osa materiaaleista on sieltä peräisin. Pinkin nauhan olen saanut Askartiksesta tilaajalahjana ja leimasimen osana muuta palkintoa on lahjoittanut Belles scrapbooks.
perjantai 9. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Lentävä ranskalainen
Simon says stamp and show -haasteeseen tuli inspiroitua Ranskasta. It´s all about the vintage and beauty -haasteen aiheena on itsetehty tausta. Ja löytyyhän tästä vielä siipiä Tando creative -haasteeseen.
tiistai 6. marraskuuta 2012
Punaiset peurat
Lauran korttihaasteessa joulubingoillaan ja innostuin rivistä punainen, tekstileimasin ja askartelumaali. Osallistun tällä kortilla myös Askartelutaivaan jouluhaasteeseen.
maanantai 5. marraskuuta 2012
TIC-TAC-TOE 3 in a Row
Olen tässä kuussa Smydgy antics -haasteen GDT. Tällä viikolla haasteessa bingoillaan ja rivini on maali, distress ja metalli.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
lauantai 3. marraskuuta 2012
Pyssykkäriä
It´s all about the vintage and beauty -haasteessa pyydettiin omatekoista taustaa. Simon says stamp and show -haasteessa pyydetään puolestaan lisäämään helmiäistä.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Just a note
Rusettia Lauran korttihaastesseen. Onhan se vähän pieni, mutta ei ole rusettia kokoon katsominen. Olen tehnyt tämän kortin Simon says stamp! -kuukausipaketin antimista.
torstai 1. marraskuuta 2012
Funeral of hearts
Minulle on sattunut viime aikoina monia mukavia juttuja. Yksi niistä on se, että olen Smeared and smudged -foorumin vieraileva DT tässä kuussa. Sain suunnitella foorumille oman haasteen ja pyysin siinä foorumilaisia inspiroitumaan HIM -yhtyeen Funeral of hearts kappaleesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)