perjantai 30. elokuuta 2013

Kolmioita

Otsikon innoittamana mukaan P*skarteluhaasteeseen.





Teksti ja filmikehys on leikattu Cameo -leikkurilla. Paperit löytyvät Glitzin Yours truly -paperikosta ja puukuviot ovat Scrapfellown. Kuviot ja leimaukset tehty Mixed media inxien sävyllä Schoolhouse.

tiistai 27. elokuuta 2013

maanantai 19. elokuuta 2013

Tanssia

Voitin joku aika sitten Marjutin blogista kivan namusen ja halusin kiittää. Niinpä teinkin voittopaketin materiaaleista kortin ja lähetin sen Marjutille.




Osallistuin kortilla Anun putiikkien kimalleliimahaasteeseen ja voitin yleisöäänestyksen. Kiitoksia äänestäjille!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hehkuvat onnittelut

Amalian elokuun haasteena on kukka.




Bambileimasin on The greeting farmin. Kukkaset puolestaan löytyvät Chocolate baroquen Bold blooms -setistä. Värittelyt olen tehnyt Touch -tusseilla ja ykkönen on Lawn fawnin. Silmästä, nenusta ja kukista löytyy myös hiukan Glossyä. Onnea teksti on Nea-idean sanakollaasista.

torstai 15. elokuuta 2013

Kalmaperho

Tässä kangasta P*skarteluhaasteeseen.




Kangas on kankaanpainotöiden jämiä kouluajoilta. Värittelin kuvaa Touch -tussien keltaisella, oranssilla ja korallilla. Suojasin "pääkallon" washiteipillä, ettei se saisi osumaa misteistä. Käytin Lindy´s stamp gangin suihkeita sävyiltään Hottie patottie hot pink, Poincianna red flame ja Midnight rendezvous raven. Kaikissa sävyissä on kimalletta, joten myös sitä tästä kortista löytyy. Mistien kuivuttua lisäsin kankaaseen sapluunan läpi läpinäkyvää ja valkoista kohopastaa. Taustapaperi on Glitzin Uncharted waters -paperikosta. 

tiistai 13. elokuuta 2013

On the road

Viva Las VegaStamps! on aloittanut kuukausittaisen haasteen, jossa on tällä kertaa aiheena inspiraatiokuva.




Tämä on kolmas kortti putkeen, jossa en ole käyttänyt lainkaan mustaa mustetta. Huolestuttavaa.

maanantai 12. elokuuta 2013

Väärä sesonki

Joulukortteja alkaa pikkuhiljalleen tännekin putkahtelemaan. Tässä feikkitiiltä Milliksen tekniikkahaasteeseen. Tarkemmat ohjeet löytyvät blogista. Kovasti olin tähän laittamassa nauhasykeröä ja lumihiutaletta, mutta pitkällisen pohdinnan jälkeen totesin, että yksinkertainen on kaunista.



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Maskausta

Addicted to technics on Puuhiksen ja Päpsyn luotsaama eri tekniikoihin perehdyttävä haaste. Ensimmäisenä haasteena on maskaten toteutettava luonnos. Tarkemmat ohjeet löytyvät haasteesta. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun olen tehnyt kortin kokonaan maskaamalla ja kaikki ei sattunut ihan nappiin, mutta opettavainen ja mielenkiintoinen eka kerta tästä tuli.




Käytetyt musteet ovat Mix´d media inxin Butternut, Petals ja Schoolhouse. Leimasimet löytyvät Creative expressionsin seteistä Urban beats ja Urban life. Musteiden lisäksi olen käyttänyt hiukan Touch -tussien neonkeltaista