Aika joulupainotteisesti kortteilussa mennään. Välihuilina kuitenkin jotain muuta, eli maskeja ja sapluunoita P*skarteluhaasteeseen.
torstai 27. marraskuuta 2014
maanantai 24. marraskuuta 2014
Pienesti sydämellistä joulua
Aika on kovasti otollista pikkujouluille ja niihin usein pyydetään tuomaan pientä lahjaa. Tänä vuonna tein lahjan itse.
Pohjana on metallinen sydän, jonka kävin kauttaaltaan läpi kirkkaalla Versamark -musteella ja embossasin Aged ivory -kohojauheella. Toistin käsittelyn muutamaan kertaan. Tämän jälkeen lämmitin kohojauheen lämpimäksi ja painoin pintaan Chocolate baroquen Wildflower -taustaleimasimella. Korostin pintaan jäänyttä leimausjälkeä hiukan punaisella akryylimusteella. Lisäsin sydämeen juuttinarusta ripustusnauhan ja muutaman punaisen kulkusen. Taustapahviin leimasin samalla taustaleimasimella Mix´d media inxien valkoisella värillä. Laitoin työn vielä sellofaaniin ja paperipussiin ylläyksen säilymiseksi.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Lunta tupaan
Jouluisilla meiningillä mennään. Heidin korttipaja haastaa käyttämään kohojauheita. Leimasin Timpan joulupallon Versamarkilla ja embossasin sen jälkeen valkoisella kohojauheella. Tämän jälkeen sipaisin palloon hiukan punaista ja kultaista Gelatos -väriä ja levitin ne vesisäiliösiveltimen avulla. Embossattu pinta toimii resistinä ja näin värit eivät pääse leviämään. Jos embossatulle pinnalle jää kuitenkin väriä, sen saa pois pyyhkäisemällä vaikka talouspaperin palalla. Helppoa, nopeaa ja kivan näköistä. Reunoilla on vielä vähän karkeajakoista jauhetta sulatettuna kortin alapuolelta kuumentaen. Kannaattaa liimata puupahvikuvio vasta embossauksen jälkeen.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Aika relata?
Posti toi minulle tilaamani The octopode factoryn leimasimet ja niistä olenkin ollut innoissani pari päivää. Jälleen yksi art journal sivu, joka kertoo päivistä, joina tuntee itsensä Liisaksi Ihmemaassa. Art journaliin saa kyllä purettua monenlaista fiilistä.
torstai 6. marraskuuta 2014
Pilviä
Fiskarettes juhlii edelleenkin synttäreitään. Tässä muutama työ, joissa olen käyttänyt pilvilävistäjää tavalla taikka toisella.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
lauantai 1. marraskuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)