torstai 30. elokuuta 2018

Craftaamon haaste

Muutaman viikon kuluttua starttaa uusi askartelutapahtuma Craftaamo ja nettisivuilta löytyy tapahtuman mukainen haaste. Askartelutapahtumat ovat minulle synonyymi ilolle, ystäville ja luovuudelle. Tapaamisen jälkeisen viikon on sellainen olo, että voisi painia vaikka karhujen kanssa. Erityisen voimaannuttava vaikutus yhdessä tekemisellä siis on. Täällä kotona taiteilu on yksinäisempää hommaa, eikä varsinkaan muita harrastajia ole lähimailla. Tapaamisissa saa myös paljon vinkkejä uusista tekniikoista ja tuotteista.

Korttiin lisäsin sapluunan läpi kohopastaa ja kuivumisen jälkeen erilaisia värejä. Tämä oli työpäydällä viikon verran ja värittelin sitä pikkuhiljalleen ollessani puhelimessa. Tekstin embossasin valkoisella kohojauheella kierrätysmuoville.


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Äkäinen pöllö

Ennen loman loppumista tuli katsottua useampi kausi CSI -sarjaa. Tunnari taisi jäädä soimaan päähän. Osallistun Jehkottaren bingoon rivillä teksti, some ja oranssi.


sunnuntai 19. elokuuta 2018

Case file no. 260

Uutta CSI -haastetta jälleen pukkaa. Joku aika sitten minulla oli tapana tehdä päiväreissuja Helsinkiin ruoan, museoiden ja leffojen merkeissä. Leiskaan pääsi kuvia yhdestä käymästäni näyttelystä.



sunnuntai 5. elokuuta 2018

Case file no. 259

Katsoin parina edellisenä yönä netistä livelähetystä Wackenista ja muistelin omia reissujamme sinne. CSI:n uusi haaste sopi hyvin muisteloiden pohjalle. Kuvat olen ottanut vuoden 2014 reissulta, tuolloin oli festarin 25-vuotisjuhlavuosi.



perjantai 3. elokuuta 2018

Go green

Canvas Corp Brands -haasteessa aiheena on kortti tai tagi, jonka väritys on ainakin 75 prosenttisesti vihreä. Tämä onnittelukortti lähtee huomenna juhlimaan 50-vuotis syntymäpäiviä. Korento on Tattared Angelsin leimasimia. Leimasin ne alkoholimusteilla Lift-Inkin avulla. Tämän jälkeen tein suojauksen niihin kirkkaalla embossausjauheella. Suihkutin taustaan Tattared Angelsin mistejä väreissä Daffodil, Grass, Bahama Blue ja  Key Lime Pie. Tämän jälkeen lisäsin pintaan sapluunan läpi muutamia eri sävyisiä musteita. Silitin korennoissa olevan suojauksen kopiopaperiin ja roiskaisin taustaan vähän akryylimusteita sopivissa sävyissä. Tein kuvaan vielä lyijykynällä pieniä hienosäätöjä. Taustalla oleva tekstipaperi  on 7 Gypsiesin silkkipaperia.


#ccbchallenge