P*skarteluhaasteeseen tyhjää tilaa.
torstai 31. toukokuuta 2012
tiistai 29. toukokuuta 2012
Kellokortti
Tässäpä mieskortti Simon says stamp and show -haasteeseen. Osallistun tällä myös Joanna Sheen -ja Smydgy antics -haasteisiin.
maanantai 28. toukokuuta 2012
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
lauantai 26. toukokuuta 2012
Tankkaus
Get inspired! -blogin valokuvaushaasteen aiheena on tankkaus. Jäin iltaisella kotimatkallani tankkaamaan kauneutta ja luonnon ihmeitä hetkeksi.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Häähumua
It´s all about the vintage and beauty -haasteessa on hääteema. Osallistun tällä kortilla myös Lauran korttihaasteeseen, koska kyseessä on ensimmäinen hääkorttini.
torstai 24. toukokuuta 2012
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Tunnustuksia
Arkkikaupan haasteessa on aiheena lemmikkieläimeni. Minulla on kaksi rakasta kissapoikaa, joten kissatagi on paikallaan tähän haasteeseen.
Olen myös saanut pari tunnustusta. Ensimmäisen minulle laittoi Cute & cool creations -blogista Anski. Kiitos tästä tunnustuksesta!
Tunnustukseen liittyen minun tulee kertoa seitsämän satunnaista faktaa itsestäni:
1. Kun on tottunut päivittämään blogia maksimissaan kahdella lauseella, tekee kolmen lauseen postaus joskus tiukkaa ja siihen täytyy keskittyä hyvin. Siksi näiden tunnustusten laittaminen tänne blogiin vähän venähti. Tähän samaan juttuun liittyy myös kirjoitusvirhekammo. Kun kirjoittaa hyvin lyhyesti, on virheiden määräkin pieni :D
2. Käytin juuri blogin ensimmäistä hymiötä. En ole tosikko, vaan kirjoitan juttuja pilke silmäkulmassa. Ajattelen kuitenkin, että hymiön lisääminen joka lauseen perään ei näytä hyvältä.
3. Nauroin ääneen lukiessani Anskin vastauksia tähän samaan tunnustukseen liittyen. Olen myöskin yrittänyt katsoa kummisetä -leffoja löytämättä niiden hienoutta. Uskon myös, että olen jokusen kissankarvan niellyt elämäni aikana..
4. Rakastan hitaita aamuja. Se että voi pitää yöpaitaa päällä niin pitkään kuin huvittaa ja juoda teetä pannu tolkulla ennen päivän alkamista on luksusta. Minulla on normaalista poikkeavat työajat, joten elämään mahtuu paljon luksusta.
5. Opiskelen tällä hetkellä työn ohella kolmanteen ammattiin. Taidan opiskella ikuisesti.
6. Kirjoja ei voi koskaan omistaa liikaa. Tosin niitä on tullut ostettua nyt vähemmän, koska rahat menevät pääasiassa askartelujuttuhin. Viimeksi ostin askartelukirjan.
7. Pidän kukista ja viherkasveista, mutta olen niiden kanssa onneton tumpelo. Hetken luonani asuttuaan vihreät asiat kokevat luonnollisen poistuman. Se on surullista.
Toisen tunnustukseni sain Nafisanilta Vedenhenki -blogista. Kiitos kovasti!
Tämä tunnustus tuli antaa blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Kuten näkyy, blogissani on lukijoita 11 näkyväistä henkilöä ja yksi piiloseuraaja. Kiitos teille, että jaksatte käydä katsomassa korttejani!
Olen ollut vähän huono vastaamaan kommentteihin. Kysymyksiin toki vastaan aina, mutta kiitos kommentistasi -vastausten laittaminen on alkanut tuntua turhalta, vaikka jokaisesta kommentista kiitänkin ja ajatus mieltä lämmittää.
En nyt laita kumpaakaan tunnustusta eteenpäin, koska ne ovat kovasti blogeissa jo kiertäneet.
Loistavaa viikonloppua!
torstai 17. toukokuuta 2012
Reseptillä leivottu
P*skarteluhaasteessa on tosiaan tällä viikolla resepti, joka sisältää ympyrän, piparireunan ja kukan. Kutakin laatua tulee olla ainoastaan yksi kappale.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Luuranko rämisee
Tässä olisi kangasta Craft-room -haasteeseen ja kerroksia Stampin`for the weekendiin. Osallistun tällä kortilla myös Simon says stamp and show -haasteeseen.
tiistai 15. toukokuuta 2012
maanantai 14. toukokuuta 2012
Kahvia vai teetä?
Tätä tiedustellaan Lauran korttihaasteessa. Sanoisin, että ehdottomasti teetä. Tälläkin hetkellä on pannullinen hautumassa. Osallistun tällä kortilla myös Simon says stamp -haasteeseen sekä Cute card thursday -haasteeseen.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
perjantai 11. toukokuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Imagine
Craft-room -haasteessa on aiheena embossaus. Olen embossannut tässä kortissa taustan, leimakuvan ja tekstinkin tavallaan. Smydgy antics -haasteessa puolestaan on aihe vapaa.
tiistai 8. toukokuuta 2012
maanantai 7. toukokuuta 2012
lauantai 5. toukokuuta 2012
perjantai 4. toukokuuta 2012
Värien kaleidoskooppi
It´s all about the vintage and beauty -haasteessa on aiheena komiat kehykset. Osallistun tällä myös Simon says stamp and show -haasteeseen.
torstai 3. toukokuuta 2012
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
tiistai 1. toukokuuta 2012
Aaltoja
P*skarteluhaasteessa on tällä kertaa aiheena embossaus. Olenkin kohokuvioinut sekä jauheella että kohokuviointitaskulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)